Heippa,
Olen 23 vuotias, olen valmistunut lukiosta ja toukokuussa päättyy onnellisesti taloushallinnon yo-merkonomi opinnot. Silti peruskoulusta asti haaveena on ollut kampaamo ala ja samalla maskeeraus. Jotenkin sitä silloin ajatteli, että mieli muuttuisi kuitenkin...ja lähdin opiskelemaan sitä, mitä järki sanoi enkä sitä minne sydän oilisi vienyt.
Olisinkin siis kiinnostunut oppisopimuskoulutuksesta joko Hämeenlinnassa taikka Tampereella parturi-kampaamossa. Hienoa olisi jos olisi mahdollista saada oppia myös pidennyksiin, meikkauseen ja vaikka rakennekynsienkin osalta.
Olen aloittanut työt lukion ohella v. 2005 ja ollut siitä asti asiakaspalvelutehtävissä eri puolilla. Eli asiakaspalvelu on jo tuttua ja olen viihtynyt hyvin.
Parhaiten minuun saa yhdeyden sähköpostilla, mutta vastaan toki puhelimeen, mikäli olen kuulolla.
Odottelen innolla yhdeydenottoja
Ystävällisin terveisin
Sanna Lintula
Sanna Lintula
045 1257578
sanna.lintula@hotmail.com
| Ilmoittanut: | |
| Paikkakunta: | Hämeenlinna |
| Ilmoitettu: | 23.2.2010 |
| Linkki: | |
Kerro kaverille